Kuka hoitaa?

Me olemme Käpälämäen Lemmikkihoitolan uudet yrittäjät!

Iloksemme voimme myös todeta, että yrityksen perustaja Titta Knuuttila jatkaa kanssamme pienellä omistusosuudella.

Olemme tuore pariskunta, ensikosketuksemme Käpälämäkeen tapahtui yrityksen ensimmäisenä kesänä tuodessamme kolme koiraamme häidemme ajaksi hoitoon heinäkuussa 2018. Jo silloin ihastuimme paikan olosuhteisiin, erityisesti sydäntämme lämmitti tieto, että cockerspanielimme Muska pääsi uimaan lomailun aikana. Pidimme varmana, että tuomme tassukamumme jatkossakin Käpälämäkeen.

Ajatuksemme Käpälämäen ostoon syttyivät helmikuussa nähdyn myynti-ilmoituksen perusteella. Heittäydyimme täysillä mukaan mahdollisuuteen toteuttaa haaveemme yrittäjyydestä, maalla asumisesta ja eläinten parissa työskentelystä. Huhtikuussa aloitimme alaan liittyvät opinnot, jotka puurramme loppuun yrittäjyyden ohella.

Haluamme tarjota asiakkaillemme ammattitaitoisen, luotettavan ja nykyaikaisen hoitolan monipuolisine lisäpalveluineen. Ajatuksia ja kehityssuunnitelmia on runsaasti ja niiden toteuttaminen tapahtuu pikkuhiljaa perustoiminnan eli hoitolan pysyessä kaiken ytimenä. Jatkamme mielellämme Titan hyvin viitoittamalla polulla ja lupaamme hoitaa kaikkia asiakkaitamme vähintäänkin yhtä suurella sydämellä. Jo tähänastinen hoitolatyöskentelymme on ollut hyvin antoisaa ja odotamme innolla mitä kaikkea saamme tulevien vuosien varrella oppia ja kokea!

Keitä me olemme ja laumamme esittely:

Laura

”Olen Laura Rantanen (o.s. Vaalimaa), vuonna 1985 syntynyt paikallinen koiraharrastaja. Yli kymmenen vuoden ajan olen harrastanut monia koiramaailman lajeja, motivaationa halu tarjota koirilleni tekemisen iloa ja virikkeitä. Vuosiin on mahtunut agilitya, tokoa, hakua, jälkeä ja paimennusta. Lisäksi olen ollut aktiivisesti mukana seuratoiminnassa ja vetänyt muun muassa monelle varkautelaiselle tuttua perustottista.

Tällä hetkellä opiskelen trimmaajaksi, sillä aiomme jatkossa tarjota myös paljon kaivattuja trimmauspalveluita. Ensi vuoden puolella polkaisemme toiminnot sen osalta käyntiin.

Pidän koirien kanssa touhuamisesta ja erityisesti minua kiinnostaa niiden kouluttaminen eettisesti ja nykyaikaisesti. Tutkimustieto koirien tunne-elämästä, käyttäytymisestä ja terveydestä etenee huimaa vauhtia ja haluan pitää itseni tuon tietovirran mukana, myös käytännön tasolla. Haluan jakaa osaamistani muillekin, etenkin peruskoiranomistajille, ja siksipä esimerkiksi pikkukurssit voivat olla joskus tulevaisuudessa palvelutarjonnassamme. Minusta on tärkeää, että jokainen koirakko pääsee tavalla tai toisella syventämään suhdettaan yhteisen tekemisen kautta.

Aiemmin olen tehnyt siivous- ja kahvilatyöntekijän töitä. Lukion jälkeen olen suorittanut agrologiopintoja ja majoitus- ja ravitsemusalan perustutkinnon. Nuorempana harrastin lumen-, hiekan- ja jäänveistoa mutta sitten ensimmäisen oman koiran hankkiminen vei totaalisen mukanaan. Varovainen unelma koirien parissa työskentelystä on nyt toteutumassa ja odotan innolla kaikkea tulevaa! Erityisesti hoitolatyön suolana pidän erilaisten koirien (luonteet, persoonat, rodut) kanssa toimimista. Tunnen ylpeyttä saadessani tarjota asiakkaille luotettavan, osaavan ja turvallisen paikan, johon jättää oma perheenjäsen hyvillä mielin reissun ajaksi.”

Mikko

”Nimeni on Mikko Rantanen ja olen kotoisin Vesilahdelta. Synnyin 1987 ja elämässäni on ollut aina koiria, sillä vanhempani ovat kasvattaneet suomenajo- ja mäyräkoiria. Luonteeltani olen rauhallinen, huomioiva ja luotettava. Oma mäyräkoirani Tyyne on herkkä ja hyväsydäminen sohvakaveri, joka toimii metsästyksessä moitteitta. Savoon pari vuotta sitten muuttaessani Tyyne jäi kotilaumaansa, mikä oli sille sopivin ratkaisu.

Pidän koirien kanssa olosta ja toimimisesta. Haluan että koiralla on kaikki hyvin, vesikuppia ja stressitasoa myöten. Parasta on, kun koira kiittää hymyllään esimerkiksi yhteisestä lenkki- tai rapsutteluhetkestä. Haluan tehdä asiat huolellisesti ja ohjeiden mukaan, toimien turvallisesti ja kaikenlaiset vaaratilanteet (mm. karkumahdollisuudet) välttäen. Myös kissat ja muut eläimet ovat minulle tärkeitä, unohtamatta luonnonvaraisia eläimiä.

Harrastan luontokuvausta ja luonnossa liikkumista, kalastamista ja musiikin kuuntelua. Metsästyspuolella olen ollut pääasiassa koiramiehenä mäyräkoirien kanssa peura-ajossa. Nykyaikainen metsänhoito riista- ja ympäristöasiat huomioiden on erityisen lähellä sydäntäni. Olen työskennellyt reilu kymmenen vuotta ajokonekuljettajana metsäalalla ja minulla on metsätalousinsinöörin tutkinto. Sukumetsieni hoito on aina ollut osa elämääni ja minulle mieluista tekemistä. Alanvaihto lemmikkihoitolatyöhön tuntuu hyvältä, sillä metsäkonetyö on nykyään hyvin hektistä. Eläinten parissa työskentelyssä on aina mahdollisuus pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä.”

Remu, 2006 marraskuussa syntynyt sekarotuinen, kastroitu uros. Käynyt virallisissa agilitykisoissa ja tokokokeissa, tehty hieman henkilöhaun pohjia. Tykkää ruoasta ja väksymisestä, on luonteeltaan toimelias ja fiksu. Virkeä vanhus ja Lauran eka oma koira. Remun  näet ensimmäisessä kuvassa, ilmeisesti herkut mielessään 🙂

Kikka on 2013 syntynyt bordercollienarttu, ketterä ja juoksemisesta nauttiva tyyppi. Elämänsä aikana tehnyt kaksi pentuetta eri kasvattajille. Tokoa harrastettu päälajina, henkilöhakua jossain määrin (ei kokeissa asti) ja paimennusta hieman kokeiltu. Iloinen kiva treenikaveri ja rauhallinen kotikoira. Kikka on ylimmässä kuvassa Lauran kainalossa.

Muska (2017) on käyttiscockerinarttu ja lauman huumoriveikko. Tokoa on sen kanssa aloiteltu, kuin myös metsästyspuolta. Pitää uimisesta ja kaikenlaisesta fyysisestä tekemisestä. Kuitenkin perusluonteeltaan helppo ja rauhallinen, on onnellinen kaikkialla ja kaikissa tilanteissa. Muskan näet yllä olevassa kuvassa Mikon sylissä.

Muita elämämme eläimiä:

Nella ja Moona, Lauran lapsuuden sekarotuiset. Tomu -bordercollie, Lauran ensimmäinen oma rotukoira.

Missu, Katti, Harmi -kissat Lauran lapsuudesta osittain aikuisuuteen ulottuvat kissakaverit.

Sini, Savu, Silmu, Jeni, Jane; Mikon lapsuuden suomenajokoirat. Alli, Mikon lapsuuden walesinspringerspanieli. Miina, Akka, Kenu, Tippa; Mikon nuoruus- ja osittain aikuisajan mäyräkoirat.

Tyyne, Viivi, Elli, Kessu -mäykyt, Hertta-saksanseisoja ja Emma-labbis; Mikon perheen nykyinen koiralauma.

Muita Käpälämäessä touhuajia:

Suvi

Suvi on koulutukseltaan eläintenhoitaja. Hän asuu Kuvansissa ja aloitti hommat Käpälämäessä vuonna 2018. Suvi on rauhallinen ja määrätietoinen ja käsittelee eläimiä lempeän varmoin ottein.

Roosa

Roosa on keväällä 2023 eläinhoitolan suuntautumisalan eläintenhoitajaksi valmistunut kesätyöntekijämme. Hän täydentää tiimimme hyvin eläimiä kunnioittavalla ja rauhallisella työskentelyllään.